Facebook LinkedIn Instagram

AIP:lla arvostetaan kouluttautumista

Osaavat ja koulutetut työntekijät ovat elinehto AIP:n menestykselle, ja siksi erilaiset työn ohessa tapahtuvat koulutukset ovat alueen yrityksille erittäin tärkeitä.

– Meillä järjestetään säännöllisesti alueella toimimiseen vaadittuja korttikoulutuksia, kuten työturvallisuus- tulityö ja ensiapukursseja. Lisäksi kursseja tarjotaan myös yrityksistä nousevien muiden tarpeiden mukaisesti.

– Tällaisia kursseja ovat olleet esimerkiksi Excel-kurssit ja työnohjauksen kurssit, kertoo AIP:n koulutuksista viime vuodet vastannut Johanna Heinoja AIP ry:stä.

Positiivista kurssipalautetta

Tavoitteena AIP:lla on ollut järjestää laadukkaita kursseja, joille ihmiset mielellään osallistuvat. Tässä on lähdetty edistämään OptimaPlussan kanssa yhteistyöllä.

– Olemme saaneet todella positiivista palautetta järjestämistämme koulutuksista. Keskiarvo koulutuksillemme on ollut 2,75, kun täysi pistemäärä palautelomakkeessa on ollut 3, kertoo Johanna.

Hyvin onnistuneiden koulutusten taustalla ovat asiansa osaavat kouluttajat ja heidän käytännönläheiset koulutustapansa.

– Yritämme koulutuksissamme antaa sen, mitä asiakkaat tarvitsevat ja mitä lait vaativat, mutta niin että sisältö on esitetty mielenkiintoisella tavalla, kertoo OptimaPlussan toimitusjohtaja Rune Nyman. OptimaPlus on kuntayhtymä Optiman tytäryhtiö.

Hänen mukaansa olennainen asia onnistuneen kurssin takana on kommunikaatio kaikkien koulutukseen osallistuvien välillä. Keskustelevassa ilmapiirissä asiat jäävät paremmin mieleen.

Etäkurssit ovat tuttuja myös AIP:lla

Korona-aika on tuonut omat lisänsä koulutusten järjestämiseen. Koulutuksia järjestetään nyt etänä sekä pienryhmissä. Vaikka poikkeusolot jatkuvatkin, niin työnteko AIP:lla jatkuu kuten ennenkin ja se tarkoittaa, että koulutuksetkin jatkuvat normaalisti.

 

Vuoden 2020 koulutustilastot

22 järjestettyä kurssia
osallistujia 16 eri alueen yrityksestä
320 koulutettua AIP:n työntekijää

Tulityökorttikoulutus

Tulitöitä tehtäessä on tärkeää hallita myös alkusammutustaidot. AIP järjestää tulityökorttikoulutuksia säännöllisesti läpi vuoden.

Jaa facebookissa