Facebook LinkedIn Instagram

Pietarsaaressa on helppo viihtyä

Pietarsaaren alue on varsin monikielinen ympäristö. Vahva vientiteollisuus on tuonut monenlaisia kansainvälisiä piirteitä ja seudulla on ruotsinkielinen enemmistö. Monikielisyyttä ei kuitenkaan kannata jännittää, sanoo alueelle muuttanut pariskunta.

Marjo ja Antti Santanen työskentelevät BillerudKorsnäsin paperitehtaalla Alholmassa Pietarsaaressa. Marjo Santanen tuli UPM:n tutkimuskeskuksen Lappeenrannassa kautta Pietarsaareen tekemään diplomi-insinöörityönsä UPM:llä vuonna 2008. Ensikosketus paperiteollisuuteen vahvisti Marjolle, että ura alalla oli oikea valinta, näin myös Pietarsaari asuinpaikkana.

Pari vuoden jälkeen elämän polku vei pois Pietarsaaresta, mutta vuonna 2018 Marjo palasi kaupunkiin BillerudKorsnäsin ympäristö- ja laatupäällikkönä.

Antti Santanen on Porista kotoisin ja oli BillerudKorsnäsin Tervasaaren paperitehtaalla Valkeakoskella työssä, kun tehdas suljettiin ja paperikone siirrettiin Ruotsiin vuonna 2016. Sisäisellä siirrolla uusi työpaikka löytyi Pietarsaaresta, jossa sijaitsee BillerudKorsnäsin ainoa paperikone Suomessa. Vuoromestarina Antti valvoo turvallisuutta, laatua ja tuotantoa tehtaassa. 

Tule avoimin mielin

 Ruotsin kieli oli tuttu vain opiskelujen kautta, mutta pariskunta ei koe sitä esteenä. Santaset otettiin avosylin vastaan sekä tehtaalla että kaupungissakin.

-Tänne kannattaa tulla rohkeasti ja avoin mielin, Antti sanoo. Tietysti riippuu työyhteisöstä, tarvitaanko ruotsia arjessa vai ei, mutta täällä pärjää ja viihtyy tosi hyvin.

-Ja työtä riittää, hän huomauttaa. Pietarsaaren alue on kasvualue, johon investoidaan ja kapasiteettia kasvatetaan.

Marjon kaksi vanhempaa lasta käyvät Kielikylpykoulua ja pariskunnan yhteinen lapsi on aloittanut kielikylpypäiväkodissa. Marjo käyttää ruotsia ahkerasti ruotsalaisten kollegojen kanssa, muuten työyhteisö Pietarsaaressa on varsin suomenkielinen.

- Arvostan, että pienessä kaupungissa pääsee pyörällä minne vaan ja lyhyellä matkalla hoitamaan kaikenlaista, Marjo sanoo. Oli helppoa päästää haluttuun kouluun ja päiväkotiin ja sekä aikuisille että lapsille löytyy runsaasti vapaa-ajan vaihtoehtoja. 

Jaa facebookissa