Facebook LinkedIn Instagram

Työn perässä luonnonläheiseen Pietarsaareen

Annette Skytte on työskennellyt erilaisissa henkilöstöhallinnan eli HR-roolin tehtävissä jo vuodesta 2004. Viimeisimpänä KONE Oyj:n palveluksessa hän pääsi työskentelemään mielenkiintoisissa kansainvälisissä HR-tehtävissä. Vaikka työskentely olikin antoisaa ja opettavaista, kuitenkin jossain vaiheessa veri alkoi vetää takaisin pohjoiseen.

-Tuli ikävä kotiseudulle. Olen Etelä-Pohjanmaalta kotoisin ja elämäntapa on täällä ihmisläheisempää. Asumiskustannukset ovat edullisia, luonto lähellä ja turvallisuuden tunne on voimakas, Skytte kertoo.

Hän työskentelee tätä nykyä henkilöstöpäällikkönä pakkauspapereita tuottavan BillerudKorsnäsin tehtaalla Pietarsaaressa. Pietarsaaren tehtaalla valmistetaan kymmeniä eri pakkauspaperilaatuja jalostettavaksi edelleen esimerkiksi elintarvikepakkauksiin tai rakennusteollisuuteen. Henkilöstöä on Suomessa noin 120.

Paperitehtaan pääkonttori sijaitsee Ruotsissa ja tuotanto tapahtuu Pietarsaaren lisäksi Ruotsissa ja Englannissa. 

- Moni ei tiedäkään, että täällä Pietarsaaressa tehdään upeaa kansainvälistä yhteistyötä ympäri maailman.

Sopivan kokoinen kaupunki

BillerudKorsnäs hyödyntää tehokkaasti Alholman teollisuusalueen mahdollistamia synergioita. Esimerkiksi naapurissa sijaitseva UPM-Kymmene Oy toimittaa BillerudKorsnäsille sen tarvitseman sellun ja vesihöyryn.

Skytte arvostaa BillerudKorsnäsin paperitehtaan missiota: haastetaan perinteiset pakkaukset kestävän tulevaisuuden puolesta. Missio näkyy kaikessa toiminnassa: pyrimme ajattelemaan uudella tavalla  samalla miettien koko maailman tulevaisuutta. Erityistuotteena hän nostaa esille uuden kehitettävän paperipullon, jonka tarkoituksena on korvata nykyiset muoviset juomapullot.

Skytten perheeseen kuuluu mies ja kaksi pientä lasta. Lasten tulevaisuus ja koulutus sekä elämänlaatu olivat  syy tulla tänne idylliseen Pietarsaareen.

- Perheen kannalta täällä on ollut yllättävän hyvä vuosi, hyvin päässyt mukaan. Tukiverkostot toki auttavat paljon. Miehen isä perheineen asuu täällä ja sukulaisia on lähiseudulla. Olen yllättynyt, kuinka hieno kaupunki Pietarsaari on näin pieneksi kaupungiksi. Hyvin harrastusmahdollisuuksia ja paljon erinomaisia ravintoloita. Päiväkoti ja koulumahdollisuudet ovat lapsille erittäin hyvät ja joka paikkaan on lyhyt matka.